torstai 16. tammikuuta 2014

Rauhallisia hetkiä vielä

Vielä pystyn nauttimaan aamupalani kaikessa rauhassa, äitiyslomalla on tullut tapa venyttää sitä oikein pitkäksi ja lukea lehti samalla perusteellisesti. Kohta on varmaan toisin :)

Eilen kävin neuvolassa, tänään viikkoja on kasassa 39+1. Mitään synnytykseen viittaavia tuntemuksia ei ole, eikä vauva ollut aivan vielä kinnittynytkään terkkarin mukaan. Kipeitä supistuksiakaan ei ole moneen päivään tullut. En ole hirveästi ehtinyt stressata synnytystä viime viikkoina, elämässä on ollut kaikkea muutakin hektistä, ehkä hyvä niin. Huomenna allekirjoitetaan kaupat ja kuun vaihteessa olisi muutto sopivasti omaan kotiin! Onneksi meillä on koko helmikuu aika muuttaa kun entinen asunto on kuun loppuun saakka hallussamme, tehdään asiat sitten niin kuin vauvan kanssa pystyy.

Kassi on ollut pakattuna jo jonkin aikaa, turvakaukalon kiinnittämistä harjoitellaan tänään. Nyt sitten odotellaan, koska alkaa tapahtua. Onneksi voin muuton tiimoilta pitää itseni touhukkaana oman jaksamisen rajoissa, jotta aika ei mene ihan odotteluun. Pahimmillaan sitäkin voi olla useampi viikko vielä edessä! Mukavaa pakkaspäivää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti