Mitään ei tapahdu. Kipeitä supistuksiakaan ei ole tullu moneen päivään. Huoh. Kotonakaan ei uskalla mahdottomasti touhuta, kun selässä huomaa heti kipeytymistä jos liikaa menee rehkimään. Ettei vain tulisi yhtä kipeäksi kuin viime viikonloppuna.
Neuvolassa varattiin uusi aika maanantaille. Jos silloin ollaan vielä samassa pisteessä, tekee terkkari lähetteen ensi viikon lopulle äitipolille. Joten ei odottelua pitäisi olla kuin maksimissaan viikko jäljellä.
Jännä miten ajatukset synnytystä kohtaan vaihtelee. Ensin se tuntuu niin kaukaiselta ajatukselta, lähes absurdilta. Sitten sitä alkaa vähän jännittää / jopa pelätä. Nyt on jo sellainen olo kaikkinensa että alkaisi jo! Viime yönä näin jo unta, että olin synnyttänyt, mutta en muistanut siitä itse mitään. Mieheltä piti sitten kysellä että miten kaikki oikein tapahtuikaan. Unessa vauva oli kuin olikin tyttö. Toivottavasti saamme tietää pian, kumpi sieltä tulee... <3
Ainakin olen viime päivinä levännyt. Yöllä saatan herätä muutaman kerran ja odotella unta, mutta parhaat unet ovat yleensä siinä vaiheessa kun mies on jo lähtenyt töihin. Melkein tulee huono omatunto, mutta ei sitten kuitenkaan. Yösyöttöjen jälkeen ei varmasti enää kaduta varastoon nukutut tunnit :)
Ihanaa kuitenkin kun on jo perjantai ja kohta viikonloppu. Mieskin on sitten kotona niin ei tarvitse stressata että entä jos synnytys alkaa nyt.
Miten siellä menee? Mitä neuvolassa sanottiin eilen? :)
VastaaPoistaHei! Täällä odotellaan yhä, huoh ja puuh! Neuvolassa ei mitään ihmeellistä, sain ajan äitiyspolille ensi viikon maanantaille, jos ei mitään sitä ennen tapahdu. Voi kun tapahtuisi! :)
VastaaPoista