Mahtavaa! Tämä on itse asiassa ensimmäinen ovulaatioplussa, jonka olen tikuttanut. Juoksin heti hymynaaman löydettyäni esittelemään sitä miehelle, vaikka tämä oli vielä puoliunessa sängyssä. Jotenkin ekan ovulaation löytäminen on minulle tosi tärkeä juttu, sillä tästä se on varmasti aiemmin kiikastanut. Sen kummempia tuntemuksia ei tällä hetkellä ole. Paineen tuntua vatsassa on kyllä ollut eilisestä lähtien, mutta sitä on ollut koko kierto enemmän tai vähemmän.Nyt pitää kyllä nostaa peukut pystyyn digitestin puolesta. Onneksi olin ostanut niitä, sillä muuten olisin varmaan miettinyt tuota viivan vahvuutta, onko se ovulaatio kuitenkaan. Pitäisiköhän nyt jättää testien teko sikseen tämän kierron osalta... Joku hölmö voisi haluta tietää myös sen, milloin viivat alkavat haalistumaan.
Eilen kavereiden luona kuultiin ensimmäinen vauvauutinen vähään aikaan. Mietin jo, kuinka mukavaa olisi olla yhtä aikaa äitiyslomalla...
Katsotaan, tulisiko tästä päivästä sitten DPO 0. Kohta voin itsekin alkaa käyttämään tätä ennen minulle niin kaukaista termiä. :) Nyt vappupäivän viettoon (tiedätte kyllä miten täällä sitä vietetään), ihanaa vapaapäivää teille kaikille!
Voi hienoa! Onnea ensimmäisestä ovisplussasta! Se on kyllä hieno tunne! Lemmentäyteistä vappua sinne siis! ;)
VastaaPoistaVoi jännitys sentään :). Toivon kovasti, että tämä on nyt SE kierto.
Tyttöankka vei kaikki sanat suustani! :)
PoistaOOOOh onnea ovisplussasta!!! Jos tämä enteilisi nyt sitä toisenlaistakin plussaa!!!! <3 :)
VastaaPoistaJippii! Mahtavaa! Onnea! Varmasti on hieno tunne. Rakkaudentäyteistä vappua! :)
VastaaPoistaKiitos naiset! Ovisviiva pärähtivät testissä eilen päivällä ja illalla vielä vahvemmaksi kuin aamun testissä. Oli mukava saada vahvistus, että sieltä se on tulossa! Ja tästä on otettu kaikki ilo irti, vaikka nyt menikin mönkään se suositeltu joka toinen päivä-tahti :)
VastaaPoista