"Ovulaatiotesti tunnistaa LH-ovulaatiohormonin pitoisuuden nousun 24-36 tuntia ennen ovulaatiota ja kertoo kierron kaksi hedelmällisintä päivää". Eilisaamuna testiviiva ei ollut vielä kuin korkeintaan kontrolliviivan vahvuinen. Eilen aamupäivällä tein uuden testin, jossa testiviiva oli lähes kirkuvan punainen. Tänään viivat olivat jo haalenneet (testiviiva haaleampi kuin kontrolliviiva) joten eiköhän nyt ole se dpo 0.Onneksi eilen oli vapaapäivä, joten ehdin näpertää testien kanssa useaan otteeseen päivän mittaan. Työpäivänä ei olisi onnistunut tarkkailla ihan näin tiiviisti! Jos olisin testaillut ainoastaan aamuisin, olisi korkein huippu jäänyt myös havaitsematta. Hyvä tietää mahdollisia seuraavia kiertoja ajatellen.
Täällä jatketaan tänä iltana varmaan samoissa merkeissä kuin eilen :) Joka toinen päivä-tahti on kyllä ylitetty ensimmäisestä löydetystä ovulaatiosta innostuneena! Ihana kun huomenna on "taas" perjantai. Nämä pari viikkoa menevät töiden puolesta vähän löysemmin, arkivapaiden myötä. Sittenhän on jo kesä?
Oi onnea oviksesta! :) Ja kyllä se on sitten jo kesä parin viikon päästä! :)
VastaaPoistaNaurattaa! Ihanan positiivista ajattelua, että kahden viikon päästä on tietty jo kesä! :D IHANAA!!!
VastaaPoista<3
Meilläkin kyllä lomalla ylitettiin tuo joka toinen päivä-tahti. :) Mutta olen ymmärtänyt, että tiheä tahti voi olla haitaksi vain jos miehellä on todettu alentunut siittiötiheys.
VastaaPoistaNyt vain tsemppiä, sekä teille että meille. :) Mukavaa viikonloppua myös!