Olen viime aikoina yrittänyt kovasti kuulostelemalla kuulostella liikkeitä, potkuja tai muuta möyrimistä mahasta... Mutta aika hiljaista siellä on tuntunut olevan. Välillä kuvittelee vaikka kesken työpäivän tunteneensa mahdollisesti jotain. Sitten kun keskityn tuntemuksiin niin en tunnekaan taas yhtään mitään. hermostuttavaa. Tokihan voi olla niin, että istukka on edessä ja vaimentaa liikkeiden tuntumista. Onneksi ensi viikolla on neuvola ja pääsen kuulemaan sydänääniä. Rakenneultraan on aikaa tasan kolme viikkoa, silloin on viikkoja kasassa jo 21+0.
Maha kyllä kasvaa, vauhdilla. Töissä kerroin heti loman jälkeen muutamalle työkaverille asiasta painottaen, että ei tämä enää mikään salaisuus ole. Siitähän juttu lähti leviämään
Perjantaina menen käymään lääkärissä, korvakipu on nimittäin vaivannut ajoittain kesästä lähtien. Korvatulehdus aikuisiällä ei ole kyllä mikään uusi tuttavuus, joten saa nähdä! Jos lääkäri on oikein mukava, voisi tiedustella myös mahdollisuutta kuunnella vauvan sydänääniä. Tai eipä se taida onnistua muualla kuin neuvolan puolella, tuskin niillä on laitteita siellä puolella. Stetoskooppi ei taida aivan siihen touhuun riittää.
Vaikka maha tuntuu kasvavan, kotipuntarin mukaan painoa ei ole tullut vielä yhtään! Pahoinvoinnin ollessa pahimmillaan taisi pari kiloa tippua, joten se taitaa näkyä tässä vaiheessa. Eikä ruoka nyt vieläkään maistu samaan tapaan, varsinkaan iltapäivisin / iltaisin. Kaikki naposteltava kyllä uppoaa, mutta lämmin ruoka kotosalla tekee edelleen tiukkaa.

Ei ole mitenkään tavatonta, ettei liikkeitä tunnu vielä! Itselläni ensimmäiset liikkeet olivat sellaisia, ettei voinut olla varma onko tulossa pieru vai liikahtiko vauva :D Ensimmäiset varmat liikeet alkoivat tuntua vasta siinä viikon 20 tuntumassa, rakenneultran aikoihin.
VastaaPoistaNyt minulla onkin viikkoja 36+0 ja haluan jo synnyttämään! Vauvan myllerrys ottaa jo ihan kipeää ja masu vaan heiluu ja hytkyy puolelta toiselle :)
Minullekaan ei ole lämmin ruoka oikein maistunut koko raskausaikana, kaikki naposteltava sitäkin enemmän! Appelsiinit ja jäätelö on ollut kova sana..
Ihanaa odotusaikaa sinulle, itse alan jo kyllästyä raskaanaolemiseen vaikka pitäisikin vain nauttia joka päivästä, niin ainutlaatuista aikaa tämä on <3
Kiitos huojentavista kokemuksista :) Nyt tuntuu siltä, että niitä pieniksi liikkeiksi tunnistettavia kutituksia on ollut viime aikoina yhä enemmän! Ja tänään neuvolassa sydänäänetkin ok :)
PoistaMukavaa loppuodotuksen aikaa sinulle, ei tarvikkaan kauaa odottaa ennen kuin saat nyytin syliin!