keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Myöhässä vai ei...

Tutkimuksiin meno ei ole vielä edistynyt millään tavalla. Soittelin polille alkuviikosta, mutta aikaa ei vielä annettu. Vasta kun miehen labra-aika siemennestenäytteen toimittamiseen on varattu, niin asiaa voidaan alkaa järjestellä, jotta kaikki tulokset olisivat sitten valmiina ja hoidot voidaan aloittaa välittömästi. En ole myöskään itse varaillut vielä labra-aikoja, sillä kokeet tulisi ottaa alkukierrosta (jonka ajankohta on toistaiseksi mysteeri). Poliaika tulisi myös olla alkukierrosta, sillä munanjohtimien aukiolotutkimus suositellaan tehtäväksi myös siihen aikaan. Hah, harmi vain että tässä tapauksessa alkukierron ajankohdan määrittäminen on melko hankalaa. Oi kun oisi kristallipallo! :D

Teroluteja syödessä ovat kierrot olleet 27 & 29 päivää. Tänään on kp 33, ja en malttanut olla ostamassa raskaustestiä kauppareissulla. Odotuksia huomisaamulle ei kyllä ole, sillä oireitakaan ei ole ilmaantunut. Rinnatkaan eivät ole enää kipeät. Joten olen erittäin varautunut negatiiviseen testiin. Ei vaan itsekuri riitä odotella vielä viikkoa, jonka kuluttua voisi olla järkevämpi testausajankohta.

 Puhuttiin miehen kanssa eilen tulevaisuuden lomasuunnitelmista. Mietittiin sitten reissua marraskuulle, jolloin määräaikainen työsopimukseni loppuu. Kohteesta ei päästy vielä yksimielisyyteen. Lopuksi vitsailin vielä, että onnistuukohan reissu, jos siinä vaiheessa ollaan viimeisillään paksuna. En tiedä kyllä itsekään, uskonko asiaan kovikaan vahvasti. Toiveet herävät varmasti paljon suurempina siinä vaiheessa, kun hoidot pääsevät konkreettisesti alkuun. Siihen saakka odotellaan vielä varovaisesti. Mutta odotellaan ja toivotaan kuitenkin...

4 kommenttia:

  1. Sulle on tunnustus blogissani ♥

    http://toiveenaraskausanonyymisti.blogspot.fi/2013/01/new-blog-love-tunnustus.html

    VastaaPoista
  2. Voi kristallipallo :). Mutta hei, onpas jännää että jo kp33! Miten ootkin malttanut olla testaamatta :). Miten kävi?

    Lomareissusta haaveileminen on aina ihanaa! Ja lomareissun perumisesta haaveilu ;).

    Toivottavasti pääsette pian labrakierrokselle :).

    VastaaPoista
  3. Jo kp 33, vau! Teitkö testin tänään? :)

    VastaaPoista
  4. Toki tein testin heti herättyäni; ja puhdas negahan se siellä! Mutta sepä olikin odotettavissa...

    VastaaPoista