tiistai 1. tammikuuta 2013

2012


Samanlaisia yhteenvetoja on näkynyt muillakin bloggaajilla, joten ajattelin itsekin koota menneen vuoden tärkeitä tapahtumia kasaan. Eilen illanvietossa mietittiin myös, minkä arvosanan antaisit kuluneelle vuodelle. Näiden tapahtumien kautta tarkastelin omaa vuottani:

Tammikuussa pohdittiin ankarasti, muutetaanko työn perässä 500 km päähän silloisesta asuinpaikasta. Hyvä ystävä kertoi olevansa raskaana. Heräsin myös ajatukseen, että tuleeko meidän elämässä yhtään parempaa hetkeä perheenlisäykselle kuin tämä.
Helmikuussa päätettiin muuttaa, mies edeltä ja itse myöhemmin perässä
Maaliskuussa elettiin etäsuhteessa.
Huhtikuussa muutin myös uuteen kotiin uudelle paikkakunnalle. Päätettiin jättää ehkäisy pois! Olin alussa äärettömän innoissani asiasta ja varmaan stressasinkin aika paljon.
Toukokuussa reissasin viimeisten kurssien vuoksi opiskelupaikkakunnallani. Raskaustestiin plussa heti ekasta yrityskierrosta ja kohta jo keskenmeno.
Kesällä uurastin lopputyöni kimpussa ja kiertoni menivät keskenmenon jälkeen aivan sekaisin. Kesä oli mukavaa vaihtelua edellisiin, sillä tein opiskeluhommia oman aikatauluni mukaan ja aikaa pystyi järjestämään myös muulle mukavalle.
Elokuussa aloitin uuden työn, joka oli ensimmäinen opiskelemani alan työpaikka. Tämä toi tullessaan arkipäivät eri osoitteissa.
Lokakuussa palautin lopputyöni. Kävin yksityisellä gynellä ja sain Terolut-kuurin kiertojen tasaamiseen.
Joulukuussa kävin työhaastettelussa kotipaikkakunnallani ja sain työn! Valmistuin ja hain tutkintotodistukseni juhlallisesti postista. Kävin perusverikokeissa tk:ssa ja sain lähetteen keskussairaalaan naistenpolille.

Paljon on vuoden aikana tapahtunut! Yksi koetinkivi ja kaikista raastavinta on ollut ajat etäsuhteessa, onneksi se on nyt ohi! Näiden tapahtumien perusteella mulla oli mielestäni hyvä vuosi, kaikesta huolimatta! Valmistuminen on yksi tärkeä etappi elämässä ja se on nyt saavutettu. Samalla uudet haasteet työelämässä (ja ylipäätään se, että on töitä!) ovat olleet positiivinen juttu. Sitä yhtä muutosta vielä odotellessa... Kyllä se vielä joskus tulee! :)

Entäs kanssasisaret, minkä arvosanan TE antaisitte omalle kuluneelle vuodelle?

3 kommenttia:

  1. Minä annan kuluneelle vuodelle ehdottomasti arvosanaksi 10! Kirjoittelin asiasta myös blogiini. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos haasteesta, jospa ehdin vielä joskus vastata siihen kunnolla :D

    VastaaPoista