keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Viivan kuvittelua

Aiemmin keskustelupalstoja lukiessani törmäsin usein käsitteeseen roskishaamu, ja pieni hymynkare suupielissäni lueskelin näitä juttuja. Ajatellen tietenkin, että minusta sitten ei tule näin vainoharhaista. Viiva on viiva, eikä sitä voi nähdä vaikka kuinka kovasti haluaisi.

Mutta mitä vielä! Eipä mennyt kuin pari kuukautta niin huomaan itsekin kaivavani testejä roskiksesta ja kääntelen niitä joka kulmissa valoa peilaten niin, että alan kuvitella jo sitä viivan paikkaa viivaksi. Viimeistään kun testi kuivuu, niin voi viivan kohdan havaita erilaiseksi ja kuvitella ties mitä! Eilen meinasin esitellä löydöksiäni jo miehelle, mutta onneksi sain hillittyä itseni. Sillä samanlainen juttu sinne ilmestyi tänäänkin, testin kuivuttua. Ja tässä testissä tulos täytyisi lukea 10 minuutin sisään.

Ei ehkä ollut sittenkään hyvä idea tilata testejä 25 kpl (kun halvalla sai). Nyt niitä tulee käytettyä turhankin heppoisesti. Mutta nyt kun kierto on mitä on, niin hankala sopia itsensä kanssa, että testaa vaikka vasta kun kuukautiset ovat pari päivää myöhässä. Nyt en voi oikein tietää, ovatko kuukautiset mahdollisesti jääneet tulematta kokonaan, onko kierto vain näin pitkä.

kp 53. Normaalikierrolla tässä ajassa olisi saanut jännätä jo pariin otteeseen!

♥ Blogimaailmasta kuuluu myös iloisia uutisia! Valtavasti onnea, Iina Mau! 
Perästä tullaan, sitten joskus ;)

4 kommenttia:

  1. Tuttu tunne. Viime kierrossa kääntelin ja vääntelin raskaustestiliuskaa niin, että se lähes tulkoon katkesi keskeltä. Niin ja pariin otteeseen kaivoin sen vielä roskiksen pohjalta. Tähänkö on tultu? :D

    Toivottavasti se ihan oikea viiva sieltä vielä tulee, sellainen joka näkyy ilman silmien siristelyjä ja vääntelyjä.

    VastaaPoista
  2. Näinhän se on, että jos se oikea viiva sattuu kohdalle, niin se ei jätä spekuloinnille varaa. Eikä tarvi siristellä yhtään :D

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. (Höh, sekoilin jotain ja kommentti poistui)

    Eli kiitos onnitteluista! Tervetuloa perässä mahdollisimman pian :)

    VastaaPoista