maanantai 25. maaliskuuta 2013

Aikoja varailtu

Noniin! Aamulla soittelin naistenpolin ajanvaraukseen. Selitin tilanteen, ja harmittelin että kun pitikin sattua kierron alku näin pääsiäisen alle... Ja tässähän kävi niinkuin pelkäsinkin, ennen kp 12 ei ollut vapaana tunnin aikaa, joka tarvittaisiin tutkimukseen + hoitojen suunnitteluun. Eli aukiolotutkimus ehdittäisiin tehdä, mutta hyvin suurella todennäköisyydellä hoitojen suunnitteluun pitäisi varata uusi käynti. Riippuen ilmeisesti siitä, kuinka nopeaan lääkäri ehtii tutkimuksen tehdä ja varmaan myös siitä, kuinka kiireinen päivä muuten on.

Mietin uutta reissua ja taas kaikkia työjärjestelyjä sitä varten. En halunnut laskea sen varaan, että jospa kaikki asiat ehdittäisiin tuurilla hoitaa puolessa tunnissa. Se kun olisi myös meidän yhteinen ensikäynti aiheeseen perehtyneen lääkärin luona. Näiden asioiden suunnittelu kiireessä ei tunnu yhtään hyvältä. Sen vuoksi tein seuraavan ratkaisun: varasin samalle aamulle (ennen naistenpolin aikaa) ajan yksityiselle lääkärille aukiolotutkimukseen ja sen jälkeen tuo 30 minuutin aika pitäisi riittää hoitojen suunnitteluun, kun aukiolotutkimus on jo tehty. Kalliiksihan se tulee, mutta ainakin kaikki saadaan kerralla hoidetuksi. Vaihtoehtona olisi ollut myös odotella ensi kierron alkuun, jos tunnin aika olisi silloin löytynyt. Mutta näillä kierron pituuksilla se olisi ollut ehkä kohta kesäkuussa, ei kiitos. Huomenna soitan taas naistenpolille ja selvitän asian myös sinne, jotta tietävät varautua.

Töissä pomo sanoi vain, että se vapaahan sitten vain järjestellään vaikka mikä olisi, kyllähän tällaisille menoille aina pitää päästä. Vaikka en sanonut muuta kuin että sain juuri ajan ensi viikolle keskussairaalaan. Ihana pomo! Tuli hyvä mieli siitä, jos vaikka jatkossa tulee joskus uudestaan käyntiä samassa paikassa.

Ensi viikolla ollaan sitten jo paljon viisaampia. Vihdoin! Reilun viikon odotus kaiken tämän jälkeen ei tunnu sittenkään niin hirveältä.

3 kommenttia:

  1. Mun mielestä hyvin suunnittelit tuon kuvion! :)

    VastaaPoista
  2. Onpa ihanaa, että sulla on noin joustava pomo!

    Harmi tuo pääsiäinen tuossa välissä, mutta tosiaan hienoa, että sait järjesteltyä aikataulut kumminkin! :) Asiat etenee!

    Tsemppiä, tsemppiä! :)

    VastaaPoista
  3. Niinpä. Jotenkin ihanasti rauhoittaa tämä tieto, että ensi viikolla mennään iso harppaus eteenpäin hoitojen suhteen. Johan tässä on puoli vuotta odoteltu ;)

    VastaaPoista