Ekan kuurin jälkeen ilmaantui kaulaan/leuan alle ihottumaa, oikein pieniä ja kutisevia näppylöitä. Ne lähtivät kortisolilla muutaman päivän jälkeen melko kivuttomasti pois. Pienoista pahoinvointia on ollut silloin tällöin ilmassa. Mutta ehkä ärsyttävin oire on päänsärky, jota on nyt esimerkiksi kestänyt koko viikonlopun. E-pillereiden lopetuksen jälkeen luulin päässeeni jo päänsäryistä eroon ja olin aivan ihmeissäni, kun ibumax-paketti kesti monta kuukautta! Nyt on lääkkeitä nappailtu senkin edestä.
Mutta jotain positiivistakin - vaikka en tiedä onko tämä Terolutien ansiota vai mitä. Kasvojen pienet (ja suuremmat) näppylät ovat rauhoittuneet ja iho muuttunut muutenkin paremmaksi. Pillereiden lopetuksen jälkeen tuntui, että koko ajan jossain kohtaa oli yksi isompi näppylä ja muutama jo tuloillaan. Nyt saan taas nauttia sileästä ja näpyttömästä ihosta!
Viime aikoina vihjailuja perheenlisäyksestä on tullut useammalta suunnalta. Ja jo viikon sisään useita. Whaaaat?!?! Miksi juuri nyt? Elämäntilanne on toki valmistumisen myötä vakiintumassa, mutta mitä se muille kuuluu? Vai onko ne ennen osannut sivuttaa huolettomasti ja unohtaa kokonaan. Ja vihjailut ovat olleet sitä luokkaa, että lapsi tulee heti, kun niin päätetään. Mutta eipä se ihan niin mene. Kunpa se olisikin niin helppoa.
Silti kiva viikonloppu takana. Nyt ajatukset kohti uutta viikkoa ja uusia töitä. Työnkuva vaihtui viikko sitten enemmän koulutusta vastaavaksi (jes!) ja haastavammaksi mutta valitettavasti reissuhommat jatkuvat edelleen eikä sillä suunnalla ole näkyvissä positiivisia merkkejä.
kp 23, ensi viikonlopuksi odotellaan siis hukatun (mahdollisen) ovulaation myötä kuukautisia.
Mukava kuulla sun kokemuksia Teroluteista! :) Minullahan myös tuli iho-oireita, eli nokkosihottumaa. Ja päänsärky/kuukautismigreeni sinä päivänä, kun menkat alkoi. Ja ne vatsakivut...
VastaaPoistaMinullakin iho on rauhoittunut, mutta uskon siihen vaikuttaneen kosmetologin hoidot ja uudet ihonpuhdistustuotteet. :) Kiva, että sulla on selvästi eroa tapahtunut! :) Se on ihanaa, kun iho alkaa parantua.