keskiviikko 22. elokuuta 2012

Kiireitä

Huh kiireitä! Blogitauko on venähtänyt jo kovin pitkäksi, mutta taustalla ollaan oltu kyllä tiiviisti, vaikka tänne ei olekaan mitään ilmaantunut :)

Täällä ollaan aloiteltu syksyä (niinpä, se tulee!) sen verran hektisissä merkeissä, että aika on mennyt kuin siivillä. Tänään kp 19 ja heikolta näyttää yhteisen ajan kanssa tähän aikaan viikosta! Toisaalta nyt en ole ennättänyt edes ajatella asiaa sen koommin ja ovulaatiotestitkin ovat jääneet tässä kuussa tekemättä. Kuluva kierto taidetaan mennä kaikin puolin rennosti ja stressaamatta tämän asian suhteen! Stressiä riittää uudessa työssä ja opintojen päättämisessä aivan tarpeeksi. Toisaalta olen kyllä huomannut, että se stressi on jollain tapaa erilaista kuin vauva-stressi... Mahdollisten ovulaatio-oireiden tarkkailu on myös unohtunut kokonaan, ehkä hyvä niin. Toiveet kierron lyhenemisestä ovat kuitenkin suuret! Jospa nyt päästäisiin jo alle 40 päivän, sekin olisi edistystä.

Tosin viime viikonloppuna mieli oli hetkittäin maassa, sillä facebook vaikutti olevan täynnä vauvauutisia ja ristiäiskuvia monelta suunnalta! Tuli sellainen olo, että kaikilla muilla onnistaa tuosta vain. Mutta niin nekin asiat vaan helpottuu, kun jakaa ne muiden kanssa eikä jää yksin murehtimaan :) Eikä kaikki ole ulospäin siltä miltä näyttää, voihan muillakin olla pitkäkin yritys takana ennen kuin tärppää.

Viikko on nyt jo yli puolivälin ja viikonloppu on jo ihan kohta, sitä odotellessa! Mitäs teidän viikkoon on kuulunut?

3 kommenttia:

  1. Toivotaan, että kiertosi lyhenisi! :) Meilläkin noita vauvauutisia on joka suunnalla :D

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa hyvältä, että aika on mennyt siivillä :). Joskus päivät vaan matelee, kun laskee kiertopäiviä tai ovulaation jälkeisiä päiviä.

    Toivottavasti sunkin kierto lyhenisi!

    Viikkoon on kuulunut naurua, ulkoilua, nykysirkusta, ihmettelyä, odotusta ja haikeutta. Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Voi kiitos, täällä kans toivotaan kierron lyhenemistä! Ei tarvisi aina odottaa puoltatoista kuukautta yhden kierron kanssa. Mukavaa viikonloppua teillekin!

    VastaaPoista